WallRibbon-tuotteet ovat osa Glimakra of Sweden Wallsystemsiä. Olemme ruotsalainen yritys, joka arvostaa korkeaa skandinaavista akustista suunnittelua, joustavuutta sekä parempaa laatua. Nämä sanat ovat ohjenuoramme, jonka mukaan luomme suotuisia äänimaailmoja erilaisiin ympäristöihin.
Tiedolla ja taidolla kehitämme sekä valmistamme tuotteita tehtaissamme Glimåkrassa/Tranåsissa. Teemme jatkuvaa yhteistyötä monien tunnettujen suunnittelijoiden kanssa ja kahdella tehtaallamme olemme Ruotsissa suuri toimija akustisessa suunnittelussa.
HISTORIA
Olemme työskennelleet puun parissa lähes 70 vuotta ja olemme hankkineet vankan asiantuntemuksen vuosien myötä. Tehtaissamme käsityötaito on siirtynyt luonnollisesti sukupolvelta toiselle. Yrityksen perustamisesta lähtien vuonna 1948 aina vuoteen 1998 asti kangaspuiden valmistus on ollut tärkeä osa liiketoimintaa. 80-luvun puolivälissä liiketoiminta keskittyi yhä enemmän julkisiin tiloihin suunniteltuihin sisustustuotteisiin. Vuonna 2016 Glimakra of Sweden osti tuotantoyksikön Tranåsista, joka on Ruotsin johtava huonekalu- ja sisustuspuusepänteollisuuden vanerikomponenttien toimittaja.
Nyt vuonna 2021 otimme uuden askeleen ja aloimme tarjoamaan osan tuotteistamme yksityisille markkinoille WallRibbonin kautta.
Glimakra of Sweden on ollut osa Garpco-konsernia (garpco.com) vuodesta 2007